salzburgin musiikkijuhlat

vuodesta 1920 lähtien salzburgissa juhlitaan vuosittain maailmankuuluisia musiikkijuhlia. kuuden viikon ajan kaunis vuoristo-kaupunki on maailman kulttuurin ja taiteen napa, näyttelijät ja esiintyjät hukkuvat päivisin värikkäässä katukuvassa vieraiden joukkoon. jo pelkän ilmapiirinsä ansiosta kaupunki on mielenkiinotinen kokemus kesäisin.

järjestän kaiken kattavan kulttuuripaketin sekä ryhmille että yksityisille musiikin ystäville. lennot, liput näytöksiin, yöpymiset esim. sound of music-elokuvan linnassa, pöytävaraukset ravintoloihin, kuljetukset, ajanvaraukset kampaajalle, lapsenvahdin, kaupunki kierroksen hevoskärryillä sun muut pientarpeet.

myös muut itävallan kulttuurimenot ja tapahtumat järjestyvät.

mozart woche – mozart viikot 2015

vuodelle 2015 valittiin kantaatti “Davide penitente”, jonka ensiilta oli maaliskuussa 1785 Wienin Burgtheater-teatterissa. kaunis teos, jonka täytäntöönpanosta vastaa mestari hevos-koreografi Bartabas ja hänen ryhmänsä Académie equestre de Versailles.

Bartabaksen luomaa taidetta tuskin voi luokitella – hevosia ja ihmisiä, musiikkia, liikettä, valoa ja puvustus – kaiken tämän hän yhdistää runolliseksi taiteeksi. aniharvoin tämän tapaista nähdään saksankielisissä maissa, mutta missä arvostus voisikaan olla sen suurempaa. Bartabas on syventynyt Viime vuosina laajasti Stravinskyn ja Bachin teoksiin. Hän tuo tähtensä salzburgin fantastisessa Felsenreitschule´ssa uudella tavalla parrasvaloihin. tähdet, joille tämä ainutlaatuinen rakennus on rakennettu kolme vuosisataa sitten: hevoset.
Ote Marc Minkowski ja Matthias Schulz esipuheesta